Tulokset Kansallinen Kilpailu / Resultat Nationell Tävling

SeaHorse Week
SeaHorse Week on täällä taas 21.-25.7.2010
Tulokset Kansallinen Kilpailu / Resultat Nationell Tävling
TULOKSET VUODELTA 2009


Sunnuntai 26.7.2009

Sää suosi SeaHorse Weekin päätöspäivää
Päivän ensimmäiset luokat olivat Racing Trophy osakilpailut nuorille 6- vuotiaille hevosille 120/130 cm ja 5- vuotialle 110/120 cm. Nuorten 6- vuotiaitten luokkaan osallistui 42 ratsukkoa, joista kahdeksan sijoittui ensimmäiselle sijalle eli ratsasti puhtaan perusradan ja uusinnan. Nuorten 5-vuotiaitten luokassa starttasi 26 ratsukkoa ja heistä kolme sijoittui ensimmäiselle sijalle.
 
Tapiola Nuorten Grand Prix voitto Petra Heikkiselle ja Tamaralle Joensuuhun
Tapiola Nuorten Grand Prix´ssä starttasi 45 ratsukkoa. Ensimmäisessä vaiheessa puhtaan radan ratsasti neljä ratsukkoa Petra Heikkinen / Tamara, Emilia Kerimaa / Tatricia, Tuisku Kivikoski / Chardonay van De Kempenhoeve ja Mikael Wahlman / Prestige. Toisessa vaiheessa Petra Heikkinen.ratsasti toisella kierroksella voittoon hienolla ajalla virhepisteittä. Petra siirtyi Hangon osakilpailun jälkeen Tapiola Nuorten Grand Prix Sarjan johtoon ja toiseksi Mitsubishi Leading Rider pisteissä


Tulokset

Luokka 8a, Racing Trophy, 120/130cm, 367.1(A1/A1), avoin 6v. hevosille,
1) Jenny Kainulainen / Four Winds La Mer 2264 (CR) 0-0/31,33, 1) Laura Rantala / Wibault (TRS) 0-0/31,57, 1) Valpuri Nyyssönen / Ties (KoRa) 0-0/31,03, 1) Rosa Ruutsalo / Whisper (KRG) 0-0/29,33, 1) Aki Hannula / Bear Bay D'Artagnan (GRO) 0-0/30,53, 1) Eevi-Pirre Auvinen / Caradura (SVR) 0-0/33,51, 1) Annina Nordström / Carlotta II (TAMPA) 0-0/27,44, 1) Anne Penttinen / Monthago Z (RCOH) 0-0/30,50, 9) Mirella Kogelnig / Grand Coeur 36 (OR) 0-4/30,70, 9) Mikael Wahlman / Wilantos van Bon Cheval (Ko-pRa) 0-4/30,87

Luokka 8b, Racing Trophy, 110/120cm, 367.1(A1/A1), avoin 5v hevosille,
1) Jessica Aminoff / Billnäs Amorin (BR) 0-0/29,08, 1) Terhi Toikka / Zellma (KuoR) 0-0/34,16, 1) David Kleinschuster / Ufarim (AUT) 0-0/31,56, 4) Ville Peltokoski / Still-Hof Merbau (GRO) 0-4/31,19, 4) Jenna Kulmala / Chuppa Chups (TR) 0-4/30,78, 4) Sanna Siltakorpi / Gordelia Ss (TRS) 0-4/28,31, 7) Sanna Siltakorpi / Por Que No (TRS) 4/44,09, 7) Stanislav Teder / Evita VD Molendreef (EST) 4/44,03, 7) Marina Ehrnrooth / Zominka (KRK) 4/46,36, 7) Adara Frenckell / Czardasz II (LR) 4/46,88, 7) Kristiina Teerimaa / Carrara K (TR) 4/42,15, 7) Anna Vilkki / Umera (TRS) 4/40,29, 7) Marika Rättö / P. Zidane (RCC) 4/45,60, 7) Johanna Jormakka / Elba II (GRO) 4/40,41, 7) Rosa Ruutsalo / Gladys (KRG) 4/46,15, 7) Eevi-Pirre Auvinen / Argentinus Junior (SVR) 4/47,13

Luokka 9, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 135 cm, kaksi kierrosta
(Luokan rahapalkinnot 500,400,300,200,100,100,100,100,100,100...)
1) Petra Heikkinen / Tamara Joensuu 0-0-38,57, 2) Emilia Kerimaa / Tatricia Janakkala 0-0-41,32, 3) Tuisku Kivikoski/ Chardonay van De Kempenhoeve Tuusula 0-0-45,24, 4) Mikael Wahlman/ Prestige Lahti 0-4-39,08, 5) Silja Oranen / Othello Siuntio 4-0-42,99, 6) Anna-Julia Kontio / Astrid L Ylöjärvi 4-0-43,82 7) Sara Vainikkala / Vriend D.D.H. Kotka 4-0-46,93, 8) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo Ylöjärvi 4-4-37,129) Ilona Korpelainen / Athena Espoo 4-4-46,50, 10) Nina Cederberg / Watinka Siuntio 4-9-57,87
Lähtöjä 45, sijoittui 10

Luokka 10, Tapiola Grand Prix, 145 cm, kaksi kierrosta
(Luokan rahapalkinnot 1300,950,650,450,280,130,100,…)
1) Anna-Julia Kontio / Escape Ylöjärvi 0-0-38,55, 2) Maria Heikkilä / Caricia Ypäjä 0-0-39,23, 3)Peik Andersin / Latania Z Kauniainen 0-4-38,13, 4) Sandra Burmeister / Cosiga Espoo 0-4-40,95, 5) Marina Ehrnrooth / Orchidee Helsinki 0-4-41,25, 6) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino Aura 4-4-40,47, 7) Jenny Kainulainen / Vlas Kirkkonummi 4-4-40,73, 8) Hanna Marttila / Viana Oulunsalo 4-4-41,28, 9) Minna Haikarainen / Carlos Espoo 4-4-42,36, 10) Marina Ehrnrooth / Rex Helsinki 0-8-45,45
Lähtöjä 51, sijoittui 10

 

 

 

Tapiola Grand Prix:ssa toiselle kierrokselle lähti kuusi ratsukkoa puhtaalta radalta. Toisella kierrokselle ainoastaan Anna-Julia Kontio ja Maria Heikkilä selvisivät virhepisteittä. Peik Andersin ratsasti upealla tammallaan Latania toisen kierriksen parhaan ajan, mutta pudotti harmittavasti kakkosesteen. Anna- Julia Kontio urakoi hienosti myös Tapiola Nuorten Grans Prix:ssa hevosillaan Rio Nuevo ja Astrid L.
Lauantai 25.7.2009

SeaHorse Weekin saldo  kolmen kilpailupäivän jälkeen 1040 starttia

Kahden aluekilpailupäivän ja ensimmäisen kansallisen kilpailupäivän jälkeen oli SeaHorse Weekissä ollut lähtöjä yhteensä huimat 1040. Kilpailut ovat sujuneet hyvin, vaikka eilinen sade sai aikaan jonkin verran lähtöjen peruutuksia.

SeaHorse Weekin neljännen kilpailupäivän ja kansallisen kilpailun toisen päivän aloittivat luokat Racing Trophy, 120cm, A1.0, avoin 6-v hevosille ja Racing Trophy, 110cm, A1.0, avoin 5-v hevosille. Ensimmäisessä luokassa, avoin 6 - vuotiaille hevosille, ratsasti puhtaan radan ja sijoittui 17 ratsukkoa. Toisessa luokassa, 5- vuotiaille hevosille, sijoittui puhtalla radalla 11 ratsukkoa.
Päivän seuraavaan luokkaan 130 cm, Prix de Musto, on ilmoittautunut 141 ratsukkoa.

SeaHorse Week kansainvälistyy
Tänä vuonna SeaHorse Weekissä on ensimmäisen kerran kansainvälisyyttä myös sponsoreissa. Tänään lauantaina starttaa klo 16.00 Bukowskis Cup, Bukowski on buonna 1870 perustettu korkeatasoiseen taiteeseen ja antiikkiin keskittynyt kansainvälinen huutokauppakamari. Bukowski toimii Pohjoismaiden lisäksi mm. useissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Luokkaan 140 cm, jonka arvostelu 367,1 on  on ilmoittautunut 43 ratsukkoa.
Kansainvälisiä ratsastajia nähtiin jo eilen kansallisen kilpailun ensimmäisenä päivänä, jolloin mm. Viron Stanislav Teder voitti jaetun kolmannen luokan ja jaetussa luokassa neljä ratsasti toiseksi David Kleinschuster Itävallasta.

Peik Andersin ylivoimaiseen voittoon Bukowski- cupissa
Peik Andersin ja aina yhtä upea 14- vuotias tamma Latania Z voittivat ylivoimaisesti Bukowski - cupin. Toiseksi ratsasti Mirelle Kogelnig tammallaan Utopie. Luokan kolmas oli Sandra Burmeister ja 15- vuotias riuuna Cosiga. Luokassa satarttasi kaikkiaan 31 ratsukkoa.

Tulokset, luokka 5a, Racing Trophy, 120cm, A1.0, avoin 6-v hevosille,
1) Nina Andersin / Lamieke (KRG) 0/71,17, 1) Pyry Kivikoski / Qimma (TUUR) 0/69,44, 1) Kai Kronlund / Led Zeppelin (CR) 0/68,33, 1) Rosa Ruutsalo / Whisper (KRG) 0/69,26, 1) Emmi-Maria Ojala / Werolin (POR) 0/70,06, 1) Sandra Burmeister / Watch Me (KRK) 0/73,70, 1) Marika Rättö / Toffee Time (RCC) 0/64,35, 1) Emilia Kerimaa / Werna Balia (HARI) 0/64,94, 1) Jenny Kainulainen / Qwest (CR) 0/67,17, 1) Frida Burmeister / Wotessa (KRK) 0/71,69, 1) Anne Penttinen / Monthago Z (RCOH) 0/70,79, 1) Valpuri Nyyssönen / Ties (KoRa) 0/69,88, 1) Jenny Kainulainen / Vanilla Sky R (CR) 0/67,21, 1) Stefanie Andersin / Larosa III (KRG) 0/65,42, 1) Annina Nordström / Carlotta II (TAMPA) 0/65,62, 1) Laura Hämäläinen / Clever-V Z (JSR) 0/63,22, 1) Emilia Kerimaa / Wääksyn Jalo (HARI) 0/67,58
Lähtöjä 34, sijoittui 9, hylätty/keskeytti 4

Tulokset luokka 5b, Racing Trophy, 110cm, A1.0, avoin 5-v hevosille,
1) Stanislav Teder / Evita VD Molendreef (EST) 0/67,86, 1) Rosa Ruutsalo / Gladys (KRG) 0/71,21, 1) Ville Peltokoski / Still-Hof Merbau (GRO) 0/67,26, 1) David Kleinschuster / Ufarim (AUT) 0/73,80, 1) Veera Ihatsu / Lost Hope H (RKR) 0/73,69, 1) Kaisa Luukkonen / Chipnoze (NR) 0/61,09, 1) Johanna Jormakka / Elba II (GRO) 0/63,80, 1) Marina Ehrnrooth / Zominka (KRK) 0/70,78, 1) Anna Vilkki / Umera (TRS) 0/70,19, 1) Janna Huhtanen / Cee (HARI) 0/66,62, 1) Marika Rättö / P. Zidane (RCC) 0/71,79

Tulokset luokka 6a, Prix de MUSTO, 130cm, A.2.0,
1) Mikael Wahlman / Prestige (Ko-pRa) 0/56,99, 2) Emilia Kerimaa / Casinoda Z (HARI) 0/58,65, 3) Jenny Kainulainen / Lacardi (CR) 0/61,91, 4) Heidi Lindeman / Utopia van De Dorpshoeve (HARI) 0/63,19, 5) Sanna Backlund / Zendor Z (HARI) 0/65,25, 6) Janna Huhtanen / Ulrida (HARI) 0/66,09, 7) Jenny Kainulainen / Lana Turner (CR) 0/70,05, 8) Petra Huru / Askade W (POR) 0/73,89, 9) Hanna Marttila / Championess Song (OUSA) 1/75,75, 10) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo (TRS) 4/52,67, 11) Emilia Malmi / Ulletta (KyIF) 4/62,78, 12) Thomas Ehrnrooth / Samanta (SUR) 4/64,59
Lähtöjä 47, sijoittui 12, hylätty/keskeyti 5

Tulokset luokka 6b, Prix de MUSTO, 130cm, A.2.0,
1) Emilia Kerimaa / Tatricia (HARI) 0/58,58, 2) Maria Heikkilä / Caricia 2383 (YR) 0/59,39, 3) Iina Berg / Torenda (RCC) 0/62,59, 4) Marina Ehrnrooth / Rex (KRK) 0/64,79, 5) Mari Levänen / Tikarette (HOR) 0/65,85, 6) Anna-Julia Kontio / Astrid L (TRS) 0/67,19, 7) Andrea Kuhlefelt / Traguardo (PHR) 0/71,37, 8) Sandra Burmeister / Contex (KRK) 0/74,49, 9) Mirella Kogelnig / Grand Coeur 36 (OR) 2/81,81, 10) Johanna Jormakka / Kiwi II (GRO) 4/61,45, 11) Minna Haikarainen / Little Fair (RTN) 4/64,24, 12) Jenni Danielsson / Renate (V-NR) 4/64,99
Lähtöjä 47, sijoittui 12, hylätty/keskeyti 5

Tulokset, luokka 7, Bukowskis-cup, 140cm, 367.1(A2/A2),
1) Peik Andersin / Latania Z Ger 1707 (KRG) 0-0/24,42, 2) Mirella Kogelnig / Utopie (OR) 0-0/26,91, 3) Sandra Burmeister / Cosiga (KRK) 0-0/28,47, 4) Hanna Marttila / Viana (OUSA) 0-4/30,19, 5) Kristiina Teerimaa / Kalita Ger 1870 (TR) 0-10/39,16, 6) Laura Hämäläinen / I D S Sambuca (JSR) 0-12/27,76, 7) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape (TRS) 4/53,69, 8) Jenny Kainulainen / Vlas (CR) 4/54,52
Lähtöjä 32, sijoittui 8, hylätty/keskeytti 2

Perjantai 24.7.2009

Suomenhevoset aloittivat Seahorseweekin kansallisen kilpailun

SeaHorse Weekin kansallinen kilpailu alkoi suomenhevosille ja poneille avoimella luokalla estekorkeudesta 110 cm. Luokan 15 ilmoittautuneesta starttasi 9 ja voiton vei Iina Bäcklund ponillaan Fahran II F V/H Juxschot. Luokan muut sijoittuneet olivat Andrea Ginman ja poni Hexter sekä Irina Kokko ja suomenhevonen Helin Tuisku.

Päivän toiseen luokkaan 110cm, avoin 5-ja 6-v. hevosille osallistui kaikkiaan 81 ratsukkoa, alkuaan ilmoittautuneita oli 104. Startanneista 26 sijoittui eli ratsasti puhtaan radan. 

Voitto Viroon päivän kolmannessa luokassa
Stanislav Teder Virosta ratsasti Rosa Ruutsalon omistamalla 7- vuotiaalla hevosella Caramba selvään voittoon hienolla ajalla luokassa 120 cm, Prix de Articular.. Jaetun luokan toinen voittaja oli Amanda Kylmänen ratsullaan Lydia M. Huono sää karsi osallistujia, sillä luokkaan oli alkuaan ilmoittaunut 150 ratsukkoa ja heistä starttasi 114.

Anna-Julia Kontio ja Jessica Aminoff SeaHorse Weekin kansallisen estaratsastuskilpailun ensimmäisen päivän pääluokan voittoon

Päivän viimeisessä luokassa ottivat mittaa toisistaan huippuratsastajamme. Voittoon ylsivät jaetussa luokassa Anna-Julia Kontio ja 10 -vuotias ruuna Rio Nuevo Tampereelta sekä Raaseporilainen Jessica Aminoff hevosellaan Eon.
Kärkeä tavoittelivat myös David Kleinschuster ja Midnight Dream Itävallasta sekä Auran Ratsastajien Raimo Aaltonen ratsullaan Elektra F.

Tulokset luokka 1, 110 cm, 367.1, avoin suomenhevosille ja poneille

1) Iina Bäcklund / Fahran II F V/H Juxschot (HämR) 0-4/29,04, 2) Andrea Ginman / Hexter (NeR) 0-4/31,84, 3) Irina Kokko / Helin Tuisku (K-AR ry) 0-9/33,61, 4) Pirita Petäjä / Amalia (KMR) 4/38,19, 5) Ida Törnroos / Klockas Zavannah (CR) 4/39,74, 6) Johanna Talvio / Epstein (CR) 4/41,56, 7) Irina Kokko / Säkkärän Sälli (K-AR ry) 8/39,77, 8) Heli Rainio / Iso-Elmeri (KMR) 22/48,93
Lähtöjä 9, sijoittui 3, hylätty 1

Tulos luokka 2a, 110cm, A1.0, avoin 5-ja 6-v. hevosille,
1) Ville Peltokoski / Still-Hof Merbau (GRO) 0/64,32, 1) Eva Molander / Hattel's Kermit (ER) 0/64,87, 1) Kristiina Teerimaa / Wimoni (TR) 0/58,81, 1) Peter Månsson / St Lawrence (SWE) 0/60,73, 1) Janna Huhtanen / Cee (HARI) 0/64,27, 1) Jessica Welander / Con Kid Z (SUR) 0/63,52, 1) Anna-Julia Kontio / Annabelle (TRS) 0/61,47, 1) Tuuli Leivo / Piloota (TUUR) 0/65,23, 1) Jenny Kainulainen / Qwest (CR) 0/62,14, 1) Pasi Nurmi / Kotimäen Carney (KMR) 0/59,61, 1) Kristiina Teerimaa / Carrara K (TR) 0/59,48, 1) Sanna Siltakorpi / Gordelia Ss (TRS) 0/61,86, 1) Rosa Ruutsalo / Gladys (KRG) 0/66,99, 1) Charles Forsskåhl / Twins' Amos (V-NR) 0/61,80, 1) Lotta Vartola / Trokadero (CR) 0/61,05, 1) Stanislav Teder / Evita VD Molendreef (EST) 0/64,40, 1) Taru Sopanen / Louiza (RCC) 0/61,64, 1) Aki Hannula / Bear Bay D'Artagnan (GRO) 0/64,83, 1) Stefanie Andersin / Larosa III (KRG) 0/61,27, 1) Kai Kronlund / Led Zeppelin (CR) 0/66,80, 1) Sanna Siltakorpi / Por Que No (TRS) 0/61,73, 1) Jenny Kainulainen / Vanilla Sky R (CR) 0/64,09, 1) Enni Näsänen / Wizard T (TR) 0/64,43, 1) Peik Andersin / Meadow Lily (KRG) 0/65,36, 1) Marina Ehrnrooth / Zominka (KRK) 0/63,69, 1) Aki Hannula / Dakota (GRO) 0/64,79
Lähtöja 81, sijoittui 21 , hylätty 6

Tulos luokka 3 a, 120cm, A2.0, Prix de Articular,
1) Stanislav Teder / Caramba (EST) 0/49,33, 2) Julia Engblom / Sanssouci I (MERATA) 0/53,18, 3) Jenny Kainulainen / Lana Turner (CR) 0/54,91, 4) Emilia Kerimaa / Casinoda Z (HARI) 0/55,06, 5) Tuisku Kivikoski / Nastara (TUUR) 0/56,21, 6) Thomas Ehrnrooth / Cordino (SUR) 0/57,12, 7) Petri Korhonen / Cahuita (HämR) 0/57,47, 8) Emmi Hyttinen / Atina II (K-HR) 0/58,33, 9) Minna Haikarainen / Little Fair (RTN) 0/58,99, 10) Hassan Iber / Urvana (YRa) 0/59,04, 11) Mirella Kogelnig / Head Away (OR) 0/59,21, 12) Joonas Oranta / Uniek III (SRS) 0/59,41, 13) Anna-Julia Kontio / Astrid L (TRS) 0/60,11, 14) Stefanie Andersin / Everest's First (KRG) 0/60,39, 15) Petra Rintala / Rally II (CR) 0/60,56
Lähtöjä 57, sijoittui 15, hylätty 6

Tulokset luokka 3b, 120cm, A2.0, Prix de Articular,
1) Amanda Kylmänen / Lydia M (ORK) 0/52,90, 2) Eevi-Pirre Auvinen / Angelica (SVR) 0/54,27, 3) Kirsi Piispa / Elfa-Efeja (MRS) 0/55,00, 4) Satu Packalen / Rush (KRG) 0/56,18, 5) Maria Aminoff / Osira (CR) 0/56,59, 6) Silja Oranen / Lalique (SUR) 0/57,46, 7) Emilia Kerimaa / Tatricia (HARI) 0/57,68, 8) Christina Wallgren / Someone (RCC) 0/58,59, 9) Sara Vainikkala / Vriend D.D.H. (E-KR) 0/59,00, 10) Iina Berg / Spring (RCC) 0/59,12, 11) Peter Månsson / Quasimodo (SWE) 0/59,37, 12) Pirita Petäjä / Piccola (KMR) 0/59,49, 13) Petra Rintala / Kastell's Showman (CR) 0/60,14, 14) Silja Oranen / Othello III (SUR) 0/60,49, 15) Ery Rosendal / Tilly's Chantilly Z 2398 (CR) 0/60,96
Lähtöjä 57, sijoittui 15, hylätty 6

Tulokset luokka 4a, 130cm, 367.1(A2/A2), Prix de Mediriina,
1) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo (TRS) 0-0/22,39, 2) David Kleinschuster / Midnight Dream (AUT) 0-0/24,61, 3) Sanna Backlund / Vip (HARI) 0-0/25,28, 4) Petra Heikkinen / Tamara (PKUR) 0-0/26,06, 5) Sanna Backlund / Marko Itos (HARI) 0-0/26,66, 6) Veera Ihatsu / Nimfa (RKR) 0-0/27,50, 7) Janna Huhtanen / Ulrida (HARI) 0-0/27,64, 8) Anna-Julia Kontio / Astrid L (TRS) 0-0/28,97, 9) Mirella Kogelnig / Utopie (OR) 0-0/29,85, 10) Frida Burmeister / Ufra van't Roth (KRK) 0-0/30,76, 11) Annina Nordström / Carlotta II (TAMPA) 0-1/31,11
Lähtöjä 41, sijoittui 11, hylätty 2

Tulokset luokka 4b, 130cm, 367.1(A2/A2), Prix de Mediriina,
1) Jessica Aminoff / Eon (BR) 0-0/23,59, 2) Raimo Aaltonen / Elektra F (AURA) 0-0/24,69, 3) Sonja-Maria Korhonen / Isabellina (TRS) 0-0/25,67, 4) Thomas Ehrnrooth / Samanta (SUR) 0-0/26,21, 5) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino (AURA) 0-0/27,14, 6) Pauliina Vallenius / Quintus De L'Othain (L-ER) 0-0/27,57, 7) Ilona Korpelainen / Athena II (GR) 0-0/28,43, 8) Antti Kuosmanen / Celtas Chidambaram (TKR) 0-0/29,26, 9) Jenny Kainulainen / Lacardi (CR) 0-0/30,54, 10) Ville Kulkas / Catokina (TRS) 0-1/31,04, 11) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape (TRS) 0-1/32,08
Lähtöjä 41, sijoittui 11, hylätty 2




TULOKSET VUODELTA 2007
 
 
Suomenhevoset kilpailivat Seahorse Weekin kansallisen kilpailun ensimmäisenä päivänä
 
SeaHorse Weekin kansallinen kilpailu alkoi nuorten hevosten luokalla ja jatkui suomenhevosten Prix de Suomen Hippos- luokalla.  Iltapäivän luokkia ovat kaikille avoimet luokat 120 cm, joka on aikaratsastusluokka ilman uusintaa ja kaksivaiheinen130 cm luokka.
 
Päivän pääluokka Prix de Suomenhippos poti osallistujapulaa
Tänä vuonna 100 vuotta täyttävän kotimaisen ja sympaattisen suomenhevosen kunniaksi järjestetty luokka poti osallistujapulaa. Luokassa starttasi ainoastaan 8 ratsukkoa.
Voittajaksi hyppäsi hienolla ajalla Maiju Mallat/Ponuveikko Tampereen Ratsastusseurasta. Maiju osallistuu 12- vuotiaan Ponuveikon kanssa myös lauantain120 cm luokkaan.
Toiseksi luokassa sijoittui ratsukko Pia Tauro/Riemuliini Ypäjän Ratsastajista ja kolmanneksi edelleen Pia Tauro/Vehnä. Riemuliini on 11- vuotias ja rankattu parhaaksi suomenhevos.-tammaksi. Vehnä on 7- vuotias ruuna. Molemmat hevoset kilpailevat seuraavan kerran sunnuntaina Korpilahdella kansallisessa kilpailussa 100 cm – luokassa.
 
Maiju Mallatin ja Pia Tauron mukaan vähäiseen osallistujamäärään vaikutti mm. se, ettå suomenhevosluokkia oli ainoastaan yksi. Suomenhevosratsukot arastelevat 110 cm luokkia ja siksi olisi kaivattu 90 – 100 cm verryttelyluokka. Myös samanaikaiset suomenhevosluokat Korpilahdella ja Urjalassa verottivat osallistujia.
 
 
 

 

 

Porilaisratsukot ja Sanna Backlund keräsivät SeaHorse Weekin ensimmäisen päivän päätösluokan kärkisijat

Sanna Backlund ratsasti hienosti kaksi kertaa toiselle sijalle ja kerran neljänneksi jaetussa 4. luokassa, 130 cm.

Jaetun luokan molemmat voitot menivät ratsukoille Emmi- Maria Ojala/Harley Hill, Porin Ratsastajat ja Petra Huru/Oracle, Porin Ratsastajat.

 
 
 
Ville Peltokoski ratsasti jännittävän nuorten GP- luokan osakilpailuvoittoon
 
Oulun Urheiluratsastajien Ville Peltokoski/Dino III ratsasti Hangossa Tapiola Pankki nuorten GP osakilpailun voittoon. Nuorten Gp:tä johtaa edelleenkin Hangon kilpailun jälkeen Rosa Ruutsalo/Hopalong Cassidy 54 pisteellä ja toiseksi nousi Ville Peltokoski/Dino III 48 pisteellä. Kolmantena Hangon jälkeen sarjassa on Susanna Palin/Lenz 46 pisteellä.
 
Kaikki peliin toisella kierroksella – tuloksena tiukka voitto
Ville laittoi toisella kierroksella kaiken peliin, uskoi hevoseen ja omiin kykyihinsä, mutta epäili tuskin voittavansa Rosaa. Villen mukaan hevonen on ollut koko ajan hyvä ja hän on ratsastajana pikemminkin kehittynyt. ”Hevonen on välillä liiankin varovainen ja vähän vaihteleva, mutta estekorkeudet eivät ole sille ongelma, pikemminkin päinvastoin ”, totesi Ville.
Ville Peltokoski on 19- vuotias ja ollut viime ajat Pinja Immosen valmnnettavana. Hän tähtää nuorten sarjassa ainakin 5 parhaan joukkoon. Hangon ratoihin Ville oli tyytyväinen. ”Radat ovat hyviä, niissä on tarpeeksi tehtäviä ja ne ovat kuitenkin sujuvia”, totesi Ville.
 
Positiiviset nuorten hevosten luokat aloittivat lauantain kilpailut
 
Nuorten hevosten Racing Trophy osakilpailun radat olivat hyviä nuorten hevosten kouluttamista ajatelllen. Niissä oli sopivasti vaikeutta teknisesti, mutta ne eivät olleet kuitenkaan liian vaikeita. Radat oli suunniteltu niin, että ratsastajalla oli mahdollisuus tuoda hevonen hyvin esteelle, vaikka toki virheitäkin tuli. Hevoset saavat tämäntyyppisillä radoilla tarvitsemaansa kokemusta tulevia GP- ratoja varten. Radat oli suunnitellut ratamastari Christer Gustafsson Ruotsista.
Ensimmäisen kansallisen kilpailupäivän päätteeksi Christer Gustafsson kommentoi kilpailijen tasoa hyvin heterogeeniseksi. "Osa ratsukoista on todella hyviä ja osan olisi toivonut jäävän vielä harjoittelemaan vähän lisää. Ruotsissa taso on homogeenisempi, mutta meillähän on enemmän ratsastajiakin ", totesi Christer. Hän kaipasi nmyös estevalikoimaan enemmän paikallisväriä, josta näkyisi selvemmin, että Hangossa ollaan.
 
 
 
Mirella Lesonen otti Hangossa Tapiola Grand Prix voiton
 
Esteratsastuksen Tapiola Grand- Prix sarjan voittoon hyppäsi ainoalla tuplanolla suorituksella Mirella Lesonen hevosellaan Utopie Oulun Ratsastajista. Toiseksi ratsasti sarjaa johtava Raimo Aaltonen L. Umonialla ja kolmanneksi Raimo Aaltonen toisella hevosellaan Eafons Polyfinolla.
”Minua kyllä jännitti kovasti, sillä hevoseni on varovainen, nopea ja kestävä, mutta kovin tammamainen,” totesi Mirella. ”Hyvä, että kilpailuissa oli ulkolainen ratamestari, sillä rata oli hyvä, vaikka vasta lopussa tekninen. Maailmalla radat ovat selvästi teknisempiä kuin Suomessa. Vaikein kohta radassa oli viimeinen linja toisella kierroksella.”
 
Hangon osakilpailu oli vuoden vaikein
Raimo Aaltonen oli pääosin tyytyväinen suoritukseensa, vaikka harmitteli omaa virhettään ensimmäisellä kierroksella. Toinen kierros oli hyvä, aika oli hyvä ja suoritus virheetön. ”Radassa oli paljon vaihtoehtoja, sarjalle oli vaikea tulla molemmilla kierroksilla ja taidot sekä kokemus ratkaisivat”, totesi Raimo. ”Oulussa olisi voitettava, vaikka finaali on tietysti tärkein”.
 
Markus Backlund ja Rosa Ruutsalo pikku finaalin voittoon
Markus Backlund hevosellaan Udo van Het Beerbos ja Rosa Ruutsalo hevosella Balt-Lira ratsastivat jaetun 130 cm luokan voittoon Hangossa. Toiseksi kiri Hangossa usealla hevosella menestynyt Maiju Mallat hevosellaan Charlemagne ja Joonas Vaahtera ratsullaan Cincinatti.
 
Racing Trophy- osakilpailut aloittivat SeaHorse Weekin viimeisen päivän
 Nuorten 6- vuotiaitten hevosten luokka ratsastettiin päivän ensimmäisenä. Luokan vaikeutena oli todella tiukka ensimmäisen vaiheen enimmäisaika. Suuri tempovaatimus on kaikkiaan leimannut tämän kesän SeaHorse Weekin kansallista kilpailua.
Toisena ratsastettiin nuorten 5- vuotiatten hevosten Racing Trophy- osakilpailu. Tuplanollia saatiin molemmissa luokissa kaikkiaan vain 5 kappaletta.Molemmissa luokissa radat olivat hyvät ja isommat kuin eilen.
 
 



Suomeksi

På Svenska

Feedback

Kuva Galleria / Bild Galleri

Aluekilpailut lehdistötiedote/Regional tävling pressmeddelande

Tulokset Kansallinen Kilpailu / Resultat Nationell Tävling

GP- tilanteet SeaHorse Weekin jälkeen

Kuva Galleria / Bild Galleri